Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kemin kaupunki

RSS-linkki

https://kemi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/announcements&show=30

Kuulutus 2023/363

Erityisluokanopettajan virka (1235), sijoituspaikka tehtävän alkaessa Syväkankaan koululla

UUDELLEENHAETTAVANA. Aiemmin saapuneet hakemukset otetaan huomioon.

Kemin kaupungin perusopetuksessa on haettavana erityisluokanopettajan virka (nro 1235) 1.8.2023 alkaen toistaiseksi. Viran sijoituspaikka on tehtävän alkaessa Syväkankaan koulu. 

Oppilaat ovat pääasiassa yläkouluikäisiä erityisen tuen oppilaita, joilla esiintyy koulunkäynnin ja oppimisen haasteita. 

Haemme koulullemme oppilaslähtöistä ammattilaista ja hyvää työkaveria joukkoomme. Edellytämme kykyä suunnitella oppilaalle sopivia yksilöllisiä oppimisen tuen muotoja, hyviä ryhmänhallintataitoja sekä hyvää kolmiportaisen tuen ja pedagogisten asiakirjojen tuntemusta. Arvostamme hyviä tiimityötaitoja, kehittävää ja positiivista pedagogista otetta, oppilaan yksilöllisen kohtaamisen taitoja sekä kokemusta moniammatillisesta oppilashuoltotyöstä.

Syväkankaan yhtenäiskoulu on perinteikäs, noin 70-vuotias koulu Syväkankaan kaupunginosassa, reilun kilometrin etelään kaupungin keskustasta. Koulu on täysin peruskorjattu kymmenen vuotta sitten. Oppilaita on tällä hetkellä noin 550 ja henkilöstöä noin 50. Perusopetuksen lisäksi koulussamme toimii esiopetus, valmistavan opetuksen ryhmä sekä yläkoulun pienryhmä. 
 
Kelpoisuusehdot määräytyvät opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen (986/1998) mukaisesti. Kelpoisuuden osoittavat alkuperäiset tutkintotodistukset esitetään mahdollisen haastattelun yhteydessä. Haastattelut järjestetään hakuajan päätyttyä.

Kelpoisten hakijoiden puuttuessa myös ei-kelpoiset hakijat huomioidaan, jolloin tehtävä täytetään määräaikaisena. 

Viran täyttämisessä noudatetaan kuuden (6) kuukauden koeaikaa. 
Palvelussuhteen ehdot OVTES:n mukaan + TVA-lisä.

Valitun on 30 päivän kuluessa valintapäätöksen tiedoksisaannista esitettävä nähtäväksi lasten ja nuorten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain (504/2002) mukainen rikosrekisteriote sekä selvitys terveydentilastaan ehdolla, että valinta muutoin automaattisesti raukeaa.

Hakemukset täytetään Kuntarekryn kautta.

Tarjoamme sinulle hyvän perehdytyksen tehtävään ja käytössäsi on jaksamista ja hyvinvointiasi tukevia etuja kuten ePassi, työterveyshuolto sekä Kemi Cardilla saatavia etuja eri liikkeistä. 

Rehtori Mika Timonen, 040 554 9193

Lähettäjä: Mika Timonen
Julkaistu: 06.06.2023