Kuulutus 2024/397
Päätoiminen tuntiopettaja, luokanopettajan tehtäväKemissä Kivikon koulun Kiveliönkadun yksikössä on haettavana päätoiminen tuntiopettajan tehtävä (luokanopetus 4. luokka) ajalle 1.8.2024 - 31.7.2025. Määräaikaisuuden perusteena on palveluverkon tiivistyminen ja oppilasmäärän väheneminen. Haastattelemme mahdollisesti jo hakuaikana.
Kivikon koulun Kiveliönkadun yksikkö sijaitsee keskellä Kivikon asuinaluetta, ja oppilaamme asuvat pääasiassa Tervaharjulla, Heikosessa, Jungossa, Nauskassa, Ristikankaalla ja Kivikolla. Yksikössä on luokka-asteet ensimmäisestä viidenteen luokkaan, ja koulun yhteydessä on myös päiväkoti ja esiopetuksen ryhmät. Tulevana lukuvuonna koulussamme on noin 250 oppilasta.
Haemme koulullemme oppilaslähtöistä ammattilaista ja hyvää työkaveria osaavaan henkilökuntaamme. Arvostamme positiivista ja oppilaiden vahvuuksiin painottuvaa pedagogista työotetta, rauhallista ja harkitsevaa kasvatusnäkemystä sekä kokonaisvaltaista lähestymistapaa luokanopettajan laaja-alaiseen työnkuvaan. Yhteisopettajuus, jaettu asiantuntijuus ja tiimityöskentelytaidot ovat työyhteisössämme vahvasti esillä. Yhteistyötaidot myös huoltajien, opiskeluhuoltohenkilöstön sekä muiden lasten ja nuorten parissa työskentelevien kanssa ovat tärkeitä.
Tehtäväkohtainen palkka on 3222,51 (kaksoiskelpoisuus) tai 3005,34 + TVA -lisä. Palvelussuhteen ehdot määräytyvät OVTES:n mukaan. Kelpoisuusehdot ovat opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen (986/1998) mukaiset. Kelpoisuuden osoittavat alkuperäiset tutkintotodistukset esitetään mahdollisen haastattelun yhteydessä. Haastattelut järjestetään hakuajan päätyttyä.
Tehtävään valitun on ennen valinnan vahvistamista, viimeistään 14 päivän kuluessa valintapäätöksen tiedoksisaannista, esitettävä nähtäväksi lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisessä annetun lain (504/2002) 3§:n mukainen rikosrekisteriote.
Tehtävässä noudatetaan kuuden (6) kuukauden koeaikaa.
Hakemukset täytetään Kuntarekryn kautta: https://www.kuntarekry.fi/fi/tyopaikat/paatoiminen-tuntiopettaja-luokanopettajan-tehtava-kemi-03-38-24/?&limit=24
Julkaistu: 15.07.2024

Rehtori Kai Koskinen 040 619 6150 kai.koskinen@edukemi.fi
Lähettäjä: Kai KoskinenJulkaistu: 15.07.2024