Kuulutus 2023/586
Päätoiminen tuntiopettaja, resurssiopettaja, Hepolan koulu 527878 Kemin kaupungin perusopetuksessa, Hepolan koululla, on avoinna päätoimisen tuntiopettajan tehtävä ajalle 23.10.2023-31.7.2024. Edellytämme perusopetuksen opettajan kelpoisuutta.
Tehtävään valittu toimii resurssiopettajana vuosiluokilla 3-8. Tehtävä on pääsääntöisesti oppilaiden oppimisen tukemista ja ohjaamista, oppilaiden tuen suunnittelua yhdessä luokan- ja aineenopettajien kanssa, konsultoivaa tukea työyhteisössä, pedagogista asiakirjatyötä ja verkostoyhteistyötä. Tehtävän hoito edellyttää kehittävää työotetta sekä kykyä työskennellä moniammatillisessa yhteistyössä eri toimijoiden kanssa.
Määräaikaisuuden perusteena on hankerahoitus.
Hepolan koulu on n. 340 oppilaan ja 50 työtekijän yhteinäiskoulu. Koulussamme on myös kuntouttavan ja pidennetyn oppivelvollisuuden opetuksen pienryhmiä sekä Hepolan päiväkoti ja nuorisotila Siipi.
Haemme joukkoomme oppilaslähtöistä, ratkaisukeskeistä, kehittämistyöstä innostunutta opetuksen ja kasvatuksen ammattilaista ja hyvää työkaveria. Edellytämme sitoutumiskykyä koulun yhteisiin arvoihin ja kasvatuskäytäntöihin, hyviä yhteistyötaitoja, oppilaslähtöisyyttä ja ratkaisukeskeisyyttä sekä rauhallista ja harkitsevaa kasvatusotetta, sekä kokonaisvaltaista otetta oppilaisiin, luokkaan ja luokkatyöskentelyyn.
Tarjoamme sinulle hyvän perehdytyksen tehtävään ja käytössäsi on jaksamistasi ja hyvinvointiasi tukevia etuja kuten ePassi, työterveyshuolto sekä Kemi Cardilla saatavia etuja eri liikkeistä.
Olemme kehitysmyönteinen ja innovatiivinen työyhteisö. Kehitämme jatkuvasti koulun käytänteitä parempien oppimistulosten aikaansaamiseksi. Arvostamme kokemusta ja kiinnostusta toiminnalliseen opettamiseen, yhteisopettajuuteen ja tiimioppimiseen. Digitaidot ja etäopetus täytyy luonnollisesti hallita.
Toiminta-ajatuksemme on Oppiva opinreitti yksilöllisesti ykkösestä ysiin. Koulullamme on ISO 14001:2015 Ympäristösertifikaatti , jonka mukaisesti toteutamme kestävän kehityksen toimintaperiaatteita. Lisäksi koulullamme on myös ISO 45001:2018 terveys- ja turvallisuussertifikaatti.
Työyhteisömme koetaan tukevaksi ja kannustavaksi. Meillä on jatkuvan parantamisen kulttuuri liinaten. Yhteisopettajuus, toiminnalliset työskentelytavat ja ulkoluokkatoiminta ovat osa arkeamme.
Kelpoisuusehdot ovat opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen (986/1998) mukaiset. Kelpoisuuden osoittavat alkuperäiset tutkintotodistukset esitetään mahdollisen haastattelun yhteydessä.
Tehtävään valitun on ennen valinnan vahvistamista, viimeistään 14 päivän kuluessa valintapäätöksen tiedoksisaannista, esitettävä nähtäväksi lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisessä annetun lain (504/2002) 3§:n mukainen rikorekisteriote.
Tehtävässä noudatetaan neljän (4) kuukauden koeaikaa.
Hakemukset tulee täyttää Kuntarekryn kautta.
Julkaistu: 29.09.2023

ma.rehtori Anna-Maija Leinonen, p.0400355974, anna-maija.leinonen@edukemi.fi
Lähettäjä: Anna-Maija LeinonenJulkaistu: 29.09.2023