RSS-linkki
Kokousasiat:https://kemi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://kemi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Tarkastuslautakunta
Pöytäkirja 08.06.2026/Pykälä 44
| Edellinen asia | Seuraava asia |
Tarkastuslautakunnan oman työskentelyn itsearviointi
Tarkastuslautakunta 25.05.2026 § 38
Valmistelu Kaupunkitarkastaja Maria Vaittinen
Tarkastuslautakunta käy arviointikeskustelua omasta toiminnastaan ja työskentelytavoistaan osana lautakunnan toiminnan kehittämistä. Itsearvioinnin tavoitteena on tunnistaa lautakunnan toiminnan vahvuuksia sekä mahdollisia kehittämiskohteita liittyen muun muassa kokouskäytäntöihin, arviointityöhön, yhteistyöhön, tiedonsaantiin ja osaamisen kehittämiseen.
Itsearviointi toteutetaan lautakunnan jäsenille suunnatulla sähköisellä kyselyllä ja avoimella keskustelulla. Kyselyn tuloksia hyödynnetään lautakunnan toiminnan suunnittelussa ja kehittämisessä sekä seuraavan toimintakauden työskentelyn tukena.
Lautakuntatyön itsearviointikysely liitteenä.
Esittelijä Kaupunkitarkastaja Maria Vaittinen
Päätösehdotus Tarkastuslautakunta
1) päättää hyväksyä liitteessä olevan itsearviointikyselyn käytettäväksi toiminnan arvioinnissa ja
2) päättää käsitellä kyselyn tulokset seuraavassa kokouksessa.
Päätös Tarkastuslautakunta
1) päätti hyväksyä liitteessä olevan itsearviointikyselyn käytettäväksi toiminnan arvioinnissa ja
2) päätti käsitellä kyselyn tulokset seuraavassa kokouksessa.
Tarkastuslautakunta 08.06.2026 § 44
302/00.01.03/2026
Valmistelu Kaupunkitarkastaja Maria Vaittinen
Tarkastuslautakunnan jäsenille on lähetetty itsearviointikysely sähköisesti. Kyselyn tulokset ovat lautakunnan työtilassa. Tarkastuslautakunta käy kokouksessa läpi itsearviointikyselyn tulokset ja keskustelee lautakunnan työskentelystä.
Itsearviointikyselylomake ja kyselyyn saadut vastaukset ovat liitteenä.
Esittelijä Kaupunkitarkastaja Maria Vaittinen
Päätösehdotus Tarkastuslautakunta käy keskustelun itsearviointitulosten pohjalta.
Päätös Tarkastuslautakunta kävi keskustelua itsearviointitulosten pohjalta.
Todettiin, että luottamushenkilöille tarkoitettua etäkoulutusta on tarjolla luottamushenkilöiden intranetistä löytyvässä koulutusportaalissa.
| Edellinen asia | Seuraava asia |