RSS-linkki
Kokousasiat:https://kemi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://kemi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Elinvoimalautakunta
Pöytäkirja 13.05.2026/Pykälä 45
| Edellinen asia | Seuraava asia |
Kaupunginosan rajan muuttaminen Pajusaaren radan asemakaava-alueella
Elinvoimalautakunta 13.05.2026 § 45
265/10.02.06/2026
Valmistelu Kaavasuunnittelija Miisa Saukkonen, puh. 040 359 3593
Pajusaaren radan asemakaavamuutoksen lainvoimasta seuraa alueen kiinteistöjen lohkominen. Alueen länsipäässä Sahasaaressa sijaitseva vanha junaradan alue (määräala kiinteistöstä 240-403-118-1) on tarkoitus yhdistää Metsä Fibre Oy:n kiinteistöön 240-28-2801-5.
Kaupunginosan rajat on vahvistettu asemakaavoituksen yhteydessä. Kiinteistöt eivät saa sijaita useamman kaupunginosan alueella, minkä vuoksi kyseisen lohkomisen mahdollistamiseksi määräalan pohjoisreunassa kulkeva kaupunginosan raja tulee siirtää sen eteläpuolelle kulkevaksi. Näin Metsä Fibre Oy:n kiinteistö saadaan kokonaan saman kaupunginosan alueelle.
Kyseessä on hallinnollinen aluejako, jolla ei ole vaikutusta asemakaavan toteuttamiseen tai muuhun alueidenkäyttöön. Tällaisen teknisen muutoksen vuoksi asiaa ei ole tarpeen käsitellä varsinaisena kaavamuutoksena vaan asia voidaan ratkaista lautakunnan päätöksellä.
Liitteenä kartta määräalan alueelta.
Esittelijä Elinvoimajohtaja Kimmo Heikka
Päätösehdotus Elinvoimalautakunta päättää siirtää kaupunginosan rajan kiinteistön lohkomisen mahdollistamiseksi.
Päätös Elinvoimalautakunta päätti siirtää kaupunginosan rajan kiinteistön lohkomisen mahdollistamiseksi.
| Edellinen asia | Seuraava asia |