RSS-linkki
Kokousasiat:https://kemi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://kemi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginhallitus
Esityslista 16.03.2026/Asianro 78
| Edellinen asia | Seuraava asia | |
Uuden hallituksen jäsenen nimeäminen / The Icebreaking Company Oy
Kaupunginhallitus 16.03.2026
318/00.04.01/2025
Valmistelu
Hallituksen jäsen Niina Pekkala on ilmoittanut eroavansa The Icebreaking
Company Oy:n hallituksesta. Yhtiön hallitus on käsitellyt ja vahvistanut
jäsenen eroamisen hallituksen kokouksessa 18.2.2026.
The Icebreaking Company Oy:n yhtiöjärjestyksen mukaisesti hallitukseen
kuuluu vähintään viisi (5) ja enintään kahdeksan (8) varsinaista jäsentä.
Hallituksen jäsenten toimikausi on yksivuotinen ja päättyy seuraavan
varsinaisen yhtiökokouksen päättyessä. Hallituksella ei ole varajäseniä.
The Icebreakin Company Oy pyytää omistajaa nimeämään eronneen
jäsenen tilalle uuden hallituksen jäsenen, mikäli omistaja katsoo tämän
tarpeelliseksi, sekä ilmoittamaan nimeämisestä yhtiölle, jotta yhtiö voi
ryhtyä tarvittaviin toimenpiteisiin jäsenen valitsemiseksi ylimääräisessä
yhtiökokouksessa.
Esittelijä Kaupunginjohtaja Matti Ruotsalainen
Päätösehdotus Kaupunginhallitus nimeää hallituksen jäsenen The Icebreaking Company Oy:hyn
Päätös
| Edellinen asia | Seuraava asia | |