Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kemin kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kemi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kemi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Esityslista 16.03.2026/Asianro 85


 

Valtuutettu James Nevalan ja viiden muun valtuutetun aloite: Kemin Liikuntapaikat Oy:n osakeanti ja omistuspohjan laajentaminen

 

Kaupunginvaltuusto 09.03.2026 § 23 

 

 

 

Valtuutettu James Nevala esitti seuraavan aloitteen:

 

Esitämme, että Kemin kaupungin omistama Liikuntapaikat Oy valmistelee osakeannin, jonka tavoitteena on laajentaa yhtiön omistuspohjaa lähikuntiin.

 

Osakeannin kautta naapurikunnille annettaisiin mahdollisuus sijoittaa yhtiöön, osallistua liikuntapaikkojen rahoitukseen sekä päästä mukaan yhtiön päätöksentekoon omistajaohjauksen kautta. Tämä vahvistaisi alueellista yhteistyötä, jakaisi kustannusvastuuta tasapuolisemmin sekä turvaisi liikuntapaikkojen pitkäjänteisen kehittämisen koko seutukunnan asukkaiden hyödyksi.

 

Esitämme, että kaupunki käynnistää viipymättä selvityksen osakeannin toteuttamisesta ja neuvottelut lähikuntien kanssa.

 

Päätös Aloite lähetettiin kaupunginhallitukselle tarvittavia toimenpiteitä varten.

 

 

 

Kaupunginhallitus 16.03.2026    

158/00.04.01/2026 

   

 

 

Valmistelu 

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Matti Ruotsalainen

 

Päätösehdotus   Kaupunginhallitus antaa asian kaupunginkanslialle valmisteltavaksi, onko lähikunnilla halukkuutta osallistua osaomistajina aloitteessa esitettyihin kustannuksiin

 

Päätös