RSS-linkki
Kokousasiat:https://kemi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://kemi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Ympäristölautakunta
Pöytäkirja 30.06.2026/Pykälä 65
| Edellinen asia | Seuraava asia |
Atso Huhtamäen tiedustelu koskien virtaavien vesien poistoa Hepolan asuinalueelta
Ympäristölautakunta 30.06.2026 § 65
339/10.03.00.01/2026
Valmistelu Yhdyskuntatekniikan päällikkö Petri Nevanperä 18.6.2026
Atso Huhtamäki on lähestynyt Kemin kaupunkia kirjeellä 26.5.2026, jossa hän esittää seuraavaa: Voisiko kaivettuun ojaan laittaa 3 m muovisen tierummun ja täyttää sellaisen moottorikelkalla ajettavan aukon ojan yli. Alueella on muutenkin katsottava, että laskuojat vievät vedet Ruonantien keräilyojaan.
Kulkureitin ja kuivatuksen parannustyöt ovat parhaillaan käynnissä kyseisellä alueella. Työt valmistuvat kesän 2026 aikana.
Esittelijä Ympäristöjohtaja Mika Grönvall
Päätösehdotus Lautakunta toteaa, että parannustyöt ovat käynnissä ja ne valmistuvat kesällä 2026. Lautakunta antaa oheisen vastauksen Atso Huhtamäelle.
Päätös Lautakunta toteaa, että parannustyöt ovat käynnissä ja ne valmistuvat kesällä 2026. Lautakunta päätti antaa oheisen vastauksen Atso Huhtamäelle.
| Edellinen asia | Seuraava asia |