RSS-linkki
Kokousasiat:https://kemi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://kemi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Ympäristölautakunta
Esityslista 18.03.2026/Asianro 30
| Edellinen asia | Seuraava asia | |
Hulevesikohteet 2026
Ympäristölautakunta 18.03.2026
142/10.03.00.00/2025
Valmistelu Yhdyskuntatekniikan päällikkö Petri Nevanperä 12.3.2026
Hulevesijärjestelmien rakentaminen ja saneeraaminen kohdennetaan hulevesiin tarkoitetulle omalle kustannuspaikalle eli ei makseta niin sanotulta päähankkeelta, vaan hulevesikustannus erotetaan muusta hankkeen kustannuksesta.
Pääosa hulevesiviemäreiden kohteista toteutetaan yhteishankkeina Oulun Energia Kenve Oy:n kanssa. Tämä on perusteltua, koska maanalaiset putkistot toteutetaan pääosin samaan kaivantoon. Oulun Energia Kenven vesihuollon putkistot muodostavat suuremman kokonaisuuden hulevesiputkiin nähden, joten rakennuttamisvastuu näissä kohteissa on Oulun Energia Kenve Oy:llä. Edellä mainitut yhteishankkeet sovitaan erikseen yhteistyösopimuksella kaupungin ja Oulun Energia Kenve Oy:n kanssa.
Hulevesikohteisiin vuodelle 2026 on varattu investointirahoitusta 950 000 €. Vuoden 2026 yhteishankekohteet ovat Kaarlonkatu-Allunkatu, 2.vaihe, Tuomaalankatu, Satamalehdontie ja Poltimon (Hiilimön) alueen 2025 jälkityöt. Yhteishankkeissa hulevesikohteiden kustannusarvio edellä mainituille kohteille on 481 890 euroa ja nämä tarkentuvat tarjouskilpailutusten jälkeen. Vuoden 2025 kohteiden osuuksia kirjautuu vuodelle 2026 yhteensä 36 500 €. Hulevesikustannus vuonna 2026 Oulun Energia Kenve Oy:n yhteishankeissa on arvioitu olevan 445 390 €. Muut hulevesijärjestelmiin liittyvät kohteet ovat pääosin kuivatusojien rakentamisia ja perusparannuksia, jotka toteutetaan kaupungin omajohtoisina työmaina, poislukien Nahkurin- ja Sairaalankadun hulevesilinja, joka toteutetaan projektinjohtomallilla.
Esittelijä Ympäristöjohtaja Mika Grönvall
Päätösehdotus Lautakunta päättää hyväksyä Kemin kaupungin ja Oulun Energia Kenve Oy:n yhteishankekohde-esityksen ja oikeuttaa ympäristöjohtajan allekirjoittamaan yhteistyösopimukset Oulun Energia Kenve Oy:n kanssa.
Päätös
| Edellinen asia | Seuraava asia | |