RSS-linkki
Kokousasiat:https://kemi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://kemi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Lupajaosto
Esityslista 18.06.2026/Asianro 51
| Edellinen asia | Seuraava asia | |
Ympäristönsuojeluviranomaisen taksa - Vesihuoltolain (119/2001) 1.1.2026 voimaan tulleen uudistuksen mukaiset taksat
Lupajaosto 18.06.2026
314/11.05.03/2026
Valmistelu Ympäristöpäällikkö Risto Pöykiö
Liitteenä on Kuntaliiton yleiskirje 6/2026: Uudistettu vesihuoltolaki tuli voimaan 1.1.2026.
Kirjeen mukaan kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen taksaan on mahdollista lisätä lain 11 a §:n ja 17 c §:n mukainen maksu kiinteistön liittämisvelvollisuudesta vesihuoltolaitosten vapauttamishakemusten käsittelystä. Maksun periminen on ollut mahdollista 1.1.2026 alkaen. Maksua ei ole otettu vielä käyttöön Kemissä.
Kemin kaupungin hallintosäännön kohdan 21.1.2 alakohdan 2 mukaan lupajaoston ratkaisuvaltaan kuuluu päättää maksuista ja taksoista, mikäli ne eivät kuulu muulle viranomaiselle.
Ympäristönsuojeluviranomaisen taksat ovat arvonlisäverottomia eli niissä ei ole mukana veroa eikä niiden päälle lisätä veroa.
Vesihuoltolain 11a §:n (5.12.2025/1087) mukaan kunnan ympäristönsuojeluviranomainen voi eräiden perusteiden täyttyessä myöntää hakemuksesta kiinteistölle toistaiseksi voimassa olevan tai määräaikaisen vapautuksen 10 §:ssä (5.12.2025/1087) tarkoitetusta kiinteistön liittymisvelvollisuudesta vesihuoltolaitoksen verkostoon.
Kunnan ympäristönsuojeluviranomainen voi periä maksun 11 §:ssä tarkoitetun vapautushakemuksen käsittelystä. Kunnalle perittävä maksu voi vastata enintään suoritteen tuottamisesta kunnalle aiheutuvia kokonais- kustannuksia. Maksun perusteista määrätään tarkemmin kunnan hyväksymässä taksassa.
Vesihuoltolain 17c §:n (22.8.2014/681) mukaan kunnan ympäristönsuojeluviranomainen voi eräiden perusteiden täyttyessä myöntää hakemuksesta kiinteistölle toistaiseksi voimassa olevan tai määräaikaisen vapautuksen 17b §:ssä (22.8.2014/681) tarkoitetusta liittämisvelvollisuudesta hulevesiviemäriin.
Kunnan ympäristönsuojeluviranomainen voi periä maksun vapautushakemuksen käsittelystä. Kunnalle perittävä maksu voi vastata enintään suoritteen tuottamisesta kunnalle aiheutuvia kokonaiskustannuksia. Maksun perusteista määrätään tarkemmin kunnan hyväksymässä taksassa.
Esittelijä Ympäristöpäällikkö Risto Pöykiö
Päätösehdotus Lupajaosto, joka toimii Kemin kaupungin ympäristönsuojeluviranomaisena, päättää, että vesihuoltolain (119/2001) 11 a §:n ja 17 c §:n mukainen maksu on molemmissa tapauksissa 150 euroa.
Päätös
| Edellinen asia | Seuraava asia | |