Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kemin kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kemi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kemi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 26.05.2025/Pykälä 234


 

Kiinteistötoimitusten uskottujen miesten valinta vuosiksi 2025-2029

 

Kaupunginhallitus 26.05.2025 § 234 

305/00.00.01/2025
297/00.00.01/2025
 

   

 

 

Valmistelu hallinto- ja kehitysjohtaja Jukka Vilén

 

Uskottujen miesten valinta

 

Kunnanvaltuuston tulee valita uskotuiksi miehiksi vähintään 6 henkilöä valtuuston toimikautta vastaavaksi ajaksi. Uskotun miehen tulee olla perehtynyt kiinteistöasioihin ja lisäksi tuntea paikallisia oloja. (Kiinteistönmuodostamislaki 6§)

 

Käytännössä tarkoituksenmukaista on, että

- valitsette uskottuja miehiä enemmän kuin 6,

- uskottuja miehiä on tasaisesti eripuolilta kuntaa ja

- valituilla on mahdollisuus tehtäväänsä arkipäivisin päiväsaikaan ja myös maastossa.

- Aiemmin uskottuna miehenä toimineiden uudelleenvalinta on suositeltavaa, koska kiinteistötoimitukset ovat pitkäkestoisia.

 

Uskotun miehen vaalikelpoisuuteen sovelletaan käräjäoikeuden lautamiehistä annetun lain 2 §:ä. Sen mukaan uskotun miehen on oltava valintahetkellä iältään 25-64 vuotta. Lisäksi em. pykälässä on mainittu vaalikelpoisuuden lisäkriteerit sekä virat ja toimet, joissa uskottu mies ei voi toimia.

 

Uskottujen miesten vakuutus

 

Uskottujen miesten on ennen toimeensa ryhtymistä annettava käräjäoikeudessa tai maaoikeudessa vakuutus (kiinteistönmuodostamislaki 7§). Vakuutus olisi hyvä antaa mahdollisimman pian valintojen jälkeen.

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Matti Ruotsalainen

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus ehdottaa kaupunginvaltuustolle, että se nimeää 8 henkilöä kiinteistötoimitusten uskotuiksi miehiksi.

 

Päätös Kaupunginhallitus päätti ehdottaa kaupunginvaltuustolle, että se nimeää 8 henkilöä kiinteistötoimitusten uskotuiksi miehiksi.