Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kemin kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kemi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kemi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 26.05.2025/Pykälä 218


 

Ilmoitus valtuustoryhmien perustamisesta

 

Kaupunginhallitus 26.05.2025 § 218 

298/00.00.01/2025 

   

 

 

Valmistelu hallinto- ja kehitysjohtaja Jukka Vilén

 

Kemin kaupungin hallintosäännön 97 §

 

Valtuustoryhmän muodostaminen ja valtuustoryhmän nimi  

 

Valtuutetut voivat muodostaa valtuustoryhmiä valtuustotyöskentelyä varten.

 

Valtuustoryhmän muodostamisesta, nimestä ja puheenjohtajasta on annettava valtuuston puheenjohtajalle kirjallinen ilmoitus. Kaikkien ryhmään liittyvien valtuutettujen on allekirjoitettava ilmoitus.

 

Valtuustoryhmänä pidetään myös yhtä valtuutettua, jos hän on tehnyt 2 momentissa tarkoitetun ilmoituksen.

 

Valtuusto hyväksyy valtuustoryhmien nimet. Nimi ei saa olla sopimaton. Puolueen valtuustoryhmästä eronneiden valtuutettujen muodostaman uuden valtuustoryhmän nimestä ei saa aiheutua sekaantumisvaaraa puolueen valtuustoryhmän nimeen.

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Matti Ruotsalainen

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää saattaa asian valtuuston huomioitavaksi.

 

Päätös Kaupunginhallitus päätti saattaa asian valtuuston huomioitavaksi.