Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kemin kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kemi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kemi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 26.06.2024/Pykälä 229


 

Kaupunginvaltuuston päätöksen toimeenpano / Kemin Matkailu Oy:n tilannekuva ja esitys sijoituksesta yhtiön käyttöpääomaan

 

Kaupunginhallitus 26.06.2024 § 229 

450/02.05.06/2023 

   

 

 

Valmistelu Kuntalain 39 pykälän nojalla kaupunginhallitus toteaa, että koska valtuuston 10.6.2024 tekemä päätös § 52 ei ole syntynyt laista poikkeavassa järjestyksessä tai mennyt kaupunginvaltuuston toimivaltaa ulommaksi tai muutoin ollut lain tai asetuksen vastainen, se on täytäntöönpanokelpoinen ja voidaan panna täytäntöön kuntalain 143 pykälän nojalla ennen kuin se on saavuttanut lainvoiman.

 

Myönnetyistä lisämäärärahoista on lähetetty tieto ao. toimialoille ja tulosalueille ja kehittämis- ja talousosastolle sekä lautakuntiin vaihtuneista uusista jäsenistä ja varajäsenistä on ilmoitettu ao. lautakunnalle ja asianomaiselle henkilölle.

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Matti Ruotsalainen

 

Päätösehdotus Valtuuston päätös saatetaan Kemin Matkailu Oy:n sekä talouspäällikkö Katri Hebergin tietoon ja toimenpiteitä varten.

 

Päätös Kaupunginhallitus hyväksyi päätösehdotuksen.

Kokous suljettiin 26.6.2024 kello 9.53.