Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kemin kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kemi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kemi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 17.06.2024/Pykälä 204


 

Opetus- ja kulttuuriministeriön myöntämän valtionosuuden oikaisu/päätös

 

Hyvinvointilautakunta 25.01.2024 § 9 

 

 

 

 

Valmistelu Hyvinvointijohtaja Kaisa Rauvala 040-7418946

 

Opetus- ja kulttuuriministeriö (OKM) on tehnyt päätöksen 29.12.2023 opetus- ja kulttuuritointa varten kunnille myönnettävästä rahoituksesta vuodelle 2024. Opetushallitus on lähettänyt päätöksen Kemin kaupungille 11.1.2024.

 

Päätöksen mukaan Kemin kaupungille myönnettävä vuoden 2024 opetus- ja kulttuuritoimen valtionosuus/rahoitus käyttökustannuksiin on 39.622 €. Valtionosuuslaskelma perustuu tilastointipäivän 20.9.2023 tietoihin.

 

Valtionosuuspäätöksen tarkistuksessa huomattiin, että esi- ja perusopetuksen rahoitustietoihin eivät ole siirtyneet kaikki ne tiedot, joita syksyllä oli ilmoitettu. Asiaa tiedusteltin Opetushallitukselta, joka  ohjeisti tietojen korjaamiseen ja oikausvaatimuksen tekemiseen.

 

Päätökseen tyytymätön  saa vaatia siihen oikaisua opetus- ja kulttuuriministeriöltä. Oikaisuvaatimus osoitetaan opetus- ja kulttuuriministeriölle ja se on toimitettava oikaisuvaatimusajan kuluessa Opetushallituksen kirjaamoon.

 

Oheismateriaalina päätös myönnetystä rahoituksesta, esi- ja perusopetuksen valtionosuusrahoitustietojen korjauslomake ja oikaisuvaatimus, jossa on tarkennettu korjauslomakkeella haettavia  muutoksia ja niiden perusteita.

 

Esittelijä Hyvinvointijohtaja Kaisa Rauvala

 

Päätösehdotus Hyvinvointilautakunta päättää hakea oikaisua Opetus- ja kulttuuriministeriön (OKM) 29.12.2023 tekemään rahoituspäätökseen vuodelle 2024. Hyvinvointilautakunta oikeuttaa hyvinvointijohtajan valmistelemaan ja allekirjoittamaan oikaisuvaatimushakemuksen. Päätös lähetetään tiedoksi kaupunginhallitukselle.

 

Päätös Hyvinvointilautakunta päätti hakea oikaisua Opetus- ja kulttuuriministeriön (OKM) 29.12.2023 tekemään rahoituspäätökseen vuodelle 2024. Hyvinvointilautakunta oikeutti hyvinvointijohtajan valmistelemaan ja allekirjoittamaan oikaisuvaatimushakemuksen. Päätös lähetetään tiedoksi kaupunginhallitukselle.

 

 

 

Kaupunginhallitus 20.02.2024 § 70 

 

 

 

Valmistelu 

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Matti Ruotsalainen

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus merkitsee hyvinvointilautakunnan oikaisuvaatimuksen tiedoksi.

 

Päätös Kaupunginhallitus merkitsi hyvinvointilautakunnan oikaisuvaatimuksen tiedoksi.

 

 

Hyvinvointilautakunta 30.05.2024 § 54 

 

 

Valmistelu Hyvinvointijohtaja Kaisa Rauvala 040-7418946

 

Opetus- ja kulttuuriministeriö (OKM) on antanut päätöksen haettuun oikaisuvaatimukseen 25.4.2024. Päätöksessä on korjattu valtionosuuden ja rahoituksen määrää haetun oikaisun mukaisesti. Tämä päätös korvaa Opetus- ja kulttuuriministeriön 29.12.2023 tekemän päätöksen.

 

Oheismateriaalina päätös korjatusta valtionosuudesta.

 

Esittelijä Hyvinvointijohtaja Kaisa Rauvala

 

Päätösehdotus Hyvinvointilautakunta merkitsee tiedoksi Opetus- ja kulttuuriministeriön päätöksen ja päättää ettei hae muutosta annettuun päätökseen.
Päätös toimitetaan tiedoksi kaupunginhallitukselle.

 

Päätös Hyvinvointilautakunta merkitsi tiedoksi Opetus- ja kulttuuriministeriön päätöksen ja päätti ettei hae muutosta annettuun päätökseen. Päätös toimitetaan tiedoksi kaupunginhallitukselle.

 

 

 

Kaupunginhallitus 17.06.2024 § 204 

574/02.05.01.01/2023 

   

 

 

Valmistelu 

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Matti Ruotsalainen

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus merkitsee päätöksen tiedoksi.

 

Päätös Kaupunginhallitus merkitsi päätöksen tiedoksi.