Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kemin kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kemi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kemi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 17.06.2024/Pykälä 220


 

Valtuutettu Viivi Järvelän ja 29 muun valtuutetun aloite Kemin kaupungin liittymisestä päästöttömyyttä, jätteettömyyttä ja globaalisti kestävää kulutusta tavoittelevien edelläkävijäkaupunkien ja -kuntien Fisu-verkostoon

 

Kaupunginvaltuusto 06.05.2024 § 44 

 

 

Valtuutettu Viivi Järvelä esitti seuraavan aloitteen:

 

Kemin kaupungin liittyminen päästöttömyyttä, jätteettömyyttä ja globaalisti kestävää kulutusta tavoittelevien edelläkävijäkaupunkien ja -kuntien Fisu-verkostoon

 

Kemin kaupunki on jo vuosia painottanut yhtenä strategisena painopisteenään Vihreää Kemiä ja tähän strategiseen painopisteeseen liittyen esimerkiksi pyrkinyt pienentämään kaupungin hiilijalanjälkeä, vähentämään kulutusta, panostamaan kiertotalouteen ja arvioimaan ekologisuutta ja kestävyyttä suuremmissa hankinnoissaan. Kemin kaupunki kuuluu jo ilmastonmuutoksen hillinnän edelläkävijöiden Hinku-verkostoon, jonka jäsenet tavoittelevat 80 % päästövähennystä vuoden 2007 tasosta vuoteen 2030 mennessä. Hinku-järjestöön kuuluu liki 100 kuntaa.

 

Ilmastonmuutos, luontokato ja biodiversiteetin köyhtyminen ovat kiistatta yksiä ihmiskunnan suurimmista haasteista ja niiden torjuminen vaatii sekä kuntien tasolla, kansallisesti, Euroopan tasolla että globaalisti nopeita, rohkeita ja kunnianhimoisia toimia. Eurooppa on maailman nopeimmin lämpenevä maanosa ja Suomen arktinen luonto on erityisen herkkä lämpenemisen vaikutuksille. Suomalaisten kulutuksen hiilijalanjälki on kuitenkin 2000-luvulla lähes puolittunut, vaikka suomalaisten elintaso ei ole merkittävästi heikentynyt. Kulutuksen hiilijalanjäljen pienenemisen taustalla onkin etenkin lämmityksen, liikkumisen ja ruoan päästöjen väheneminen, eli kunnilla ja valtiolla on ollut päästöjen ja kulutuksen vähenemisessä merkittävä rooli. Suurin vaikuttavuus päästöjen vähentämiselle saavutetaankin silloin, kun jokaisella päätöksenteon tasolla huomioidaan ilmasto- ja ympäristövaikutukset sekä tehdään kullekin tasolle mahdollisia, kunnianhimoisia toimia.

 

Fisu (Finnish Sustainable Communities) on edelläkävijäkaupunkien ja -kuntien yhteisö, jonka jäsenet tavoittelevat vuoteen 2050 mennessä hiilineutraaliutta, jätteettömyyttä ja globaalisti kestävää kulutusta. Fisu-verkostoon kuuluu tällä hetkellä 11 kaupunkia tai kuntaa ja verkosto tarjoaa jäsenilleen tietoa, asiantuntija-apua, toimintatapoja ja tukea sekä tavoitteiden saavuttamista tukevia hankkeita. Lisäksi Fisu-verkoston palvelukeskus, josta vastaavat Motiva Oy ja Suomen ympäristökeskus SYKE, tuottaa jäsenkunnille tietoa kuntien hiilijalanjäljestä, jätteistä ja ekologisesta jalanjäljestä tueksi kuntien työhön kohti päästöttömyyttä, jätteettömyyttä ja kestävää kehitystä.

 

Fisu-verkostoon liittyminen tarjoaisi Kemille runsaasti työkaluja, tukea ja uusia toimintatapoja kaupunkistrategian toteuttamiseksi ja nostaisi Kemin Suomen tämän hetken kunnianhimoisimpien ilmasto- ja ympäristötyötä tekevien kuntien joukkoon. Näistä syistä me allekirjoittaneet esitämme, että Kemin kaupunki käynnistää valmistelun Fisu-verkostoon liittymiseksi ja Kemin kaupunginvaltuusto päättää liittymisestä verkostoon. Jäsenyyden edellytyksenä on sitoutuminen verkoston tavoitteisiin hiilineutraaliudesta, jätteettömyydestä ja globaalisti kestävästä kulutuksesta vuoteen 2050 mennessä, sitoutuminen verkoston välitavoitteisiin vuodelle 2030 ja vuosittainen jäsenmaksun maksaminen. Alle 30 000 asukkaan kuntien vuosittainen jäsenmaksu on 4 000 euroa (+ alv). Verkoston välitavoite vuodelle 2030 on tavoite vähentää päästöjä 80 % vuoden 2007 tasosta, johon Kemi on jo sitoutunut kuuluessaan Hinku-verkostoon.

 

 

Päätös Aloite lähetettiin kaupunginhallitukselle tarvittavia toimenpiteitä varten.

 

 

 

Kaupunginhallitus 13.05.2024 § 174 

 

 

 

 

Valmistelu 

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Matti Ruotsalainen

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus lähettää aloitteen kaupungin kanslialle lausuntoa varten.

 

Päätös Kaupunginhallitus päätti lähettää aloitteen kaupungin kanslialle lausuntoa varten.

 

 

 

 

 

Kaupunginhallitus 17.06.2024 § 220 

268/00.04.01/2024 

   

 

 

Valmistelu Valmistelu: hallinto- ja kehitysjohtaja Jukka Vilen ja kestävän kehityksen päällikö Eija Kinnunen

Kemin kaupungin liittyminen Viivi Järvelän ja 29 muun valtuutetun aloitteen mukaisesti Fisu-kuntien (Finnish Sustainable Communities) verkostoon voisi tukea kaupungin kestävää kehitystä ja edistää sekä vahvistaa kaupungin imagoa vihreän siirtymän edelläkävijänä.   Liittyminen Fisu-verkostoon oletettavasti myös parantaisi Kemin kaupungin imagoa ja vetovoimaa erityisesti nuorten parissa. Kemin kaupungin liittymistä Fisu-verkostoon lon pohdittu ja arvioitu jo aiemminkin. Merkittävimmäksi ongelmaksi Fisu verkostoon liittymisessä tulisi muodostumaan käytettävissä olevien kestävän kehityksen käytännön toiminnan johtamisen, kehittämisen ja raportoinnin resurssin rajallisuus.

 

Fisu-kunnilla on useita tavoitteita, joihin siihen liittyvät jäsenet sitoutuvat.  Ne sitoutuvat olemaan hiilineutraaleja vuoteen 2030 mennessä ja jätteettömiä vuoteen 2050 mennessä. Liittyminen verkostoon voisi auttaa Kemiä saavuttamaan nämä kunnianhimoiset tavoitteet tarjoamalla tietoa ja tukea. Verkosto tarjoaa kunnille mahdollisuuden verkostoitua ja tehdä yhteistyötä muiden kuntien kanssa ja oppia kunnilta, jotka jakavat samat tavoitteet ja haasteet.

 

Kestävän kehityksen toimenpiteet, kuten energiatehokkuuden parantaminen, uusiutuvien energialähteiden hyödyntäminen ja jätteen vähentäminen tukevat kaupungin jo aloittamaa ympäristösertifikaattityötä ja voisivat tuoda taloudellisia säästöjä luontoarvojen lisäksi.  Erityisesti energiatehokkuuden parantaminen ja resurssien tehokkaampi käyttö voivat tuoda  taloudellisia säästöjä pitkällä aikavälillä. Kestävän kehityksen toimenpiteet ja sitä myötä kaupungin vihreä imago voivat luoda uusia työpaikkoja ja liiketoimintamahdollisuuksia, sillä kestävä kehitys ja ympäristöystävällisyys ovat yhä tärkeämpiä tekijöitä niin yrityksille kuin asukkaillekin, kun he valitsevat asumisen tai toimipaikan sijaintiaan.

 

Vaikka Fisu-kuntien verkostoon liittymisestä on monia potentiaalisia hyötyjä, aiheutuu liittymisestä myös haasteita.  Kestävän kehityksen toimenpiteet vaativat usein merkittäviä alkuinvestointeja. Energiatehokkuuden parantaminen, uusiutuvien energialähteiden käyttöönotto ja muut vastaavat projektit voivat olla kalliita, ja niiden taloudelliset hyödyt saattavat ilmetä vasta pitkällä aikavälillä.  Kemin kaupungilla on vaikeuksia saavuttaa sille asetettuja KETS-tavoitteita sekä jätehuollon raportoinnissa ja kuljetusten optimoinnissa on yhä paljon kehitettävää. Liittyminen verkostoon vaatii lisää hallinnollista työtä, kuten raportointia, seurantaa, mittaamista ja arviointia sekö käytännön operatiivista työtä. Kemin kaupungilla on varsin rajoitetusti resursseja toteuttaa tarvittavia toimenpiteitä eikä sitoutuminen koko organisaation tasolla ole vielä optimaalista ja em. tavoitteita tukevaa,  mikä voi johtaa kestävästä kehityksestä vastaavan henkilöstön liian raskaaseen työtaakkaan ja paineeseen.

 

Kemin kaupunki kuuluu tällä hetkellä Hinku-kuntiin, joiden tavoitteet ovat pitkälti yhteneviä Fisu-kuntien kanssa. Fisu-kuntien tavoitteet ovat hiukan laajemmat kuin Hinku-kunnilla sisältäen mm. tavoitteita laajemmasta resurssiviisaudesta ja jätteiden vähentämisestä, kun taas Hinku-kunnat nimensäkin mukaisesti keskittyvät hiilineutraalisuuden saavuttamiseen.  Hinku- ja Fisu kuntiin kuuluminen osoittaisi eittämättä vahvaa sitoutumista ympäristöasioihin ja ilmastomuutoksen torjuntaan.

 

On syytä huomata ja korostaa, että Kemin kaupunki on ainoa kunta Suomessa, joka on saanut ympäristösertifikaatti ISO 14001:n käytännön ympäristövaikutteisille toimille. ISO-sertifikaaatin ylläpitäminen ja siihen sisältyvän toimintamallin kehittäminen, juurruttamin osaksi arkisia työtehtävia ja laajentaminen koskemaan koko organisaatiota on meille lähivuosien suurimpia haasteita. Sertifioituja toimintoja ovat mm jätehuolto ja energiatehokkuus, joten sinällään Fisu-kuntiin liittyminen ei käytännön toimintaan oletettavasti juurikaan toisi lisäarvoa, mutta sen myötä hallinnollinen taakka kasvaisi entiestään  ja kustannukset lisääntyisivät.

 

Kemin kaupungilla on kestävän kehityksen päällikkö (80% työaika), joka vastaa ja johtaa ympäristövaikutteisten toimien mm ISO sertifikaattien ylläpidosta,  raportoinnin ja kehittämisen johtamisesta sekä monesta käytännön toimesta tapahtumasta. Resurssin riittävyys nykyistenkin toimien hoitamiseen on hyvin rajallinen ja liittymisen suurin haaste liittyisikin olemassa olevan resurssin riittävyyteen ja että liittymisellä ei vaaranneta nykyisten tehtävien ja tavoitteiden tuloksellista hoitamista sekä saavuttamista.

 

Fisu kuntiin liittymisestä täytyy maksaa vuosittainen 4000 euron jäsenmaksu.

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Matti Ruotsalainen

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus antaa oheisen lausunnon kaupunginvaltuustolle Viivi Järvelän ja 29 muun valtuutetun aloitteeseen Kemin kaupungin liittymisestä  Fisu-kuntien (Finnish Sustainable Communities) verkostoon ja päättää esittää kaupunginvaltuustolle, että Kemin kaupunki liittyy Fisu-kuntaverkostoon ja antaa asian valmisteluvastuun ympäristötoimen vastuulle.

 

Päätös Kaupunginhallitus päätti antaa oheisen lausunnon kaupunginvaltuustolle Viivi Järvelän ja 29 muun valtuutetun aloitteeseen Kemin kaupungin liittymisestä  Fisu-kuntien (Finnish Sustainable Communities) verkostoon ja päättää esittää kaupunginvaltuustolle, että Kemin kaupunki liittyy Fisu-kuntaverkostoon ja antaa asian valmisteluvastuun ympäristötoimen vastuulle.