Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kemin kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kemi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kemi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 27.05.2024/Pykälä 189


 

Paikallinen järjestelyerä 1.6.2024

 

Kaupunginhallitus 27.05.2024 § 189 

295/01.02.01/2024 

   

 

Valmistelu Henkilöstöpäällikkö Jani Koskela 050 569 8970

Kunnallinen yleinen virka- ja työehtosopimus

Paikallinen järjestelyerä sekä paikallinen kehittämisohjelmaerä on 1.6.2024 lukien 1,73 prosenttia kunnallisen yleisen virka- ja työehtosopimuksen palkkasummasta.

Paikallinen järjestelyerän kohdentaminen:

Paikallista järjestelyerää kohdennettaessa ensisijaisia tavoitteita ovat henkilöstön saatavuuden turvaaminen, paikallisten palkkausepäkohtien korjaaminen sekä tuloksellisuutta ja tuottavuutta edistävien toimintojen ja tehtävien uudelleenjärjestelyjen tukeminen. Samalla huolehditaan siitä, että johto- ja esihenkilöasemassa sekä muiden palkkahinnoittelun ulkopuolella olevien palkkaus on oikeassa suhteessa heidän alaistensa tai verrokkiryhmien palkkaan nähden.

Paikallisen järjestelyerän kohdentamisessa työnantaja ottaa huomioon, että paikallisen järjestelyerän käyttö jakaantuu mahdollisimman tasapuolisesti liitteiden palkkasummat huomioiden eri palkkahinnoitteluliitteiden välillä.

Palkkahinnoittelun ulkopuoliset muodostavat tässä tarkastelussa oman ryhmänsä.

Paikallista järjestelyerää käytetään tehtäväkohtaisten palkkojen korotuksiin ja/tai henkilökohtaisiin lisiin tai vastaaviin korotuksiin.

Työnantaja ja järjestöt ovat neuvotelleet paikallisen järjestelyerän kohdentamisesta ja neuvotteluissa on saavutettu yksimielisyys.

Kunnallisen teknisen henkilöstön virka- ja työehtosopimus

Paikallinen järjestelyerä sekä kehittämisohjelmaerä 1.6.2024 lukien on 1,61 prosenttia kunnallisen teknisen henkilöstön virka- ja työehtosopimuksen palkkasummasta.

Paikallisen järjestelyerän kohdentaminen:

Paikallisen järjestelyerän kohdentamisessa työnantaja ottaa huomioon, että paikallisen järjestelyerän käyttö jakaantuu mahdollisimman tasapuolisesti.

Paikallinen järjestelyerä kohdennetaan tehtäväkohtaisten palkkojen korotuksiin tehtäväkohtaista palkkaa koskevan paikallisen arviointijärjestelmän perusteella ja henkilökohtaisiin lisiin henkilökohtaista lisää koskevan paikallisen arviointijärjestelmän perusteella.

 

 

Työnantaja ja järjestöt ovat neuvotelleet järjestelyerän käytöstä ja neuvotteluissa on saavutettu yksimielisyys.

Kunnallisen tuntipalkkaisen henkilöstön työehtosopimus

Paikallinen järjestelyerä sekä kehittämisohjelmaerä 1.6.2024 lukien on 1,73 prosenttia TTES:n palkkasummasta

Paikallisen järjestelyerän kohdentaminen:

Paikallisia järjestelyeriä kohdennettaessa ensisijaisia tavoitteita ovat henkilöstön saatavuuden turvaaminen, paikallisten palkkausepäkohtien korjaaminen sekä tuloksellisuutta ja tuottavuutta edistävien toimintojen ja tehtävien uudelleenjärjestelyjen tukeminen mahdollisimman tasapuolisesti eri palkkaryhmissä.

Työnantaja ja järjestö ovat neuvotelleet järjestelyerän käytöstä ja neuvotte-luissa on saavutettu yksimielisyys.

Kunnallisen opetushenkilöstön virka- ja työehtosopimus

Paikallinen järjestelyerä 1.6.2024 lukien on 1,33 prosenttia pois lukien osio G, jossa järjestelyerä on 1,73 prosenttia kunnallisen opetushenkilöstön virka- ja työehtosopimuksen palkkasummasta.

Paikallisen järjestelyerän kohdentaminen

Paikallista järjestelyerää kohdennettaessa ensisijaisia tavoitteita ovat henkilöstön saatavuuden turvaaminen, paikallisten palkkausepäkohtien korjaaminen sekä tuloksellisuutta ja tuottavuutta edistävien toimintojen ja tehtävien uudelleenjärjestelyjen tukeminen. Samalla huolehditaan siitä, että johto- ja esihenkilöasemassa sekä muiden palkkahinnoittelun ulkopuolella olevien palkkaus on oikeassa suhteessa heidän alaistensa tai verrokkiryhmien palkkaan nähden.

Paikallista järjestelyerää käytetään tehtäväkohtaisten palkkojen korotuksiin ja/tai henkilökohtaisiin lisiin tai vastaaviin korotuksiin.

Työnantaja ja järjestö ovat neuvotelleet molempien järjestelyerien kohdentamisesta ja neuvotteluissa on saavutettu yksimielisyys.

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Matti Ruotsalainen

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus hyväksyy saavutetut neuvottelutulokset.

 

Päätös Kaupunginhallitus hyväksyi saavutetut neuvottelutulokset.