Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kemin kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kemi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kemi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 27.05.2024/Pykälä 197


 

Kunnan edustajien nimeäminen vuoden 2024 Lapin maakunnan kutsuntoihin

 

Kaupunginhallitus 27.05.2024 § 197 

244/09.01/2024 

   

 

 

Valmistelu KUNNAN JA SEURAKUNNAN EDUSTAJIEN NIMEÄMINEN VUODEN 2024 LAPIN MAAKUNNAN KUTSUNTOIHIN

 

1 Kutsunnat 2024

 

Lapin aluetoimisto järjestää Lapin maakunnassa syksyn 2024 kutsunnat kutsuntakuulutuksen mukaisesti (liitteenä 1) ja ne koskevat vuonna 2006 syntynyttä ikäluokkaa, uudelleen tarkastukseen käskettyjä ja edellisiin kutsuntoihin saapumatta jääneitä.

 

Kutsunnan ajasta ja paikasta ilmoitetaan kutsuntakuulutuksella, joka on nähtävillä Puolustusvoimien verkkosivuilla vähintään kaksi viikkoa ennen kutsuntoja sekä kutsuntojen ajan (AsevL 15§).

 

Kunta voi harkintansa mukaan laittaa kutsuntakuulutuksen esille myös muissa sopivissa paikoissa, kuten esimerkiksi oppilaitoksissa tai kunnan verkkosivuilla.

 

Jokaisessa kunnassa kutsuntojen avaustilaisuus on juhlallinen ja kutsunnat avaa pääsääntöisesti Lapin aluetoimiston päällikkö. Kutsunnat ovat Puolustusvoimille vuosittainen kuntakäynti, jossa puolustusvoimien edustajat ja eri viranomaiset tapaavat toisensa. Tämä pyydetään huomioimaan edustajia nimetessä.

 

2 Kunnan / kaupungin edustus kutsunnoissa

 

Pyydämme kutsuntatilaisuuksiin kunnan/kaupungin edustajaa tuomaan tervehdyksen (kesto noin 3 - 5 min) oman kuntansa kutsunnanalaisille.

 

Kuntia/kaupunkeja pyydetään nimeämään Asevelvollisuuslain 22§:ssä mainitut jäsenet ja heille riittävä määrä varamiehiä kutsuntalautakuntaan. Lautakunnan jäseniä nimetessä pyydetään ottamaan huomioon heidän mahdollinen esteellisyys, niin ettei kutsunnanalaisissa ole heidän lähisukulaisiaan. Lisäksi pyydetään kunnan edustajaa valittaessa huomioimaan, että hänellä olisi kokemusta nuorten parissa työskentelystä. Osa kunnista on pystynyt viime vuosina asettamaan kutsuntalautakuntaan edustajiksi sosiaali-, nuoriso- tai terveysalan ammattilaisia, jotka tuntevat oman alueensa mahdolliset ongelma- ja riskitapaukset jo ennalta. Päätöksenteko näillä paikkakunnilla helpottuu oleellisesti ja lautakunta tekee niin kutsunnanalaisia kuin puolustusvoimia tukevia päätöksiä. Toimintamalli on käytössä valtakunnallisesti ja sillä on Pääesikunnan ja Maavoimien esikunnan vahva tuki. Lautakunnan jäseneksi ei kuitenkaan suositella etsivän nuorisotyön henkilöä tai aikalisäohjaajaa, koska heidän toivotaan tapaavan kutsunnanalaisia lautakuntakäynnin jälkeen.

 

Pyydämme huomioimaan, että seuraavilla paikkakunnilla muodostetaan kaksi (2) lautakuntaa, molempiin lautakuntiin tarvitaan oma edustajansa ja heille varahenkilöt.

 

. Kemi 13. ja 14.11.2024

 

Pyydämme kutsuntatilaisuuteen lisäksi mukaan kunnan/kaupungin valmiussuunnittelusta perillä olevaa henkilöä. Kutsuvieraskahvien yhteydessä tai sen jälkeen on tarkoitus keskustella valmiussuunnitteluun liittyen kunnan/kaupungin keskeisistä tila- ja aluetarpeista. Keskustelun pohjalta Jääkäriprikaati aloittaa yt-muistioiden päivittämistyön. Kuntien/kaupunkien ja Jääkäriprikaatin väliset yt-muistiot on tarkoitus päivittä vuoden 2025 aikana.

 

Kunnan/kaupungin edustaja sekä jäsenet kutsuntalautakuntaan ja heidän varamiehet pyydetään ilmoittamaan liitteenä 2 olevalla lomakkeella 26.7.2024 mennessä sähköpostilla osoitteeseen lapinaluetoimisto@mil.fi.

 

Kutsunnat avaa pääsääntöisesti Lapin aluetoimiston päällikkö. Avauspuheen jälkeen kunnan ja seurakunnan edustajat esittävät tervehdyksensä kutsunnanalaisille. Poliisipäällikköä tai poliisin edustajia on pyydetty tuomaan tilaisuuteen poliisiviranomaisen tervehdys. Veteraaneja kutsutaan tilaisuuksiin mahdollisuuksien mukaan. Mikäli veteraania ole paikalla, esitetään video alueen veteraanin haastattelusta.

 

Tervehdyksien tulisi tukea ja rohkaista nuoria miehiä kutsunnoista alkavalle asevelvollisuusajalle sekä rohkaista heitä kasvamaan palveluksen kautta yhteiskuntakelpoisiksi kansalaisiksi. Kestoltaan tervehdyksien tulisi olla noin 3 - 5 minuutin pituisia, jotta avaustilaisuus ja sen myötä koko kutsuntapäivä ei venyisi kutsunnanalaisille turhan pitkäksi. Lapin sotilassoittokunta pyritään saamaan mahdollisimman useaan tilaisuuteen. Lapin sotilassoittokunta esittää kutsuntapaikkakunnalla ollessaan marssimusiikkia.

 

Avaustilaisuuden kesto on noin 35 - 50 minuuttia, jonka jälkeen on kutsuvieraskahvit.

 

5 Kutsuntojen tarjoilu

 

Kutsuntatilaisuus päättyy kutsunnanalaisilla ja lautakunnilla paikkakunnasta riippuen klo 14.00 - 16.00. Kuntia/kaupunkeja pyydetään tarjoamaan lounas kutsunnanalaisille sekä kahvitus avaustilaisuuteen osallistuville kutsuvieraille.

 

Tarjoilusta vastaavan yhteystiedot pyydetään ilmoittamaan liitteenä 2 olevalla lomakkeella 26.7.2024 mennessä sähköpostilla osoitteeseen lapinaluetoimisto@mil.fi.

 

6 Lisätietoa

 

Lapin aluetoimistossa asiaa hoitavat:

- Kutsuntaupseeri kapteeni Mikko Nevala (mikko.nevala@mil.fi, 0299 455 112)

- Sektorijohtaja majuri Seppo Tolppi (seppo.tolppi@mil.fi, 0299 455 110).

 

Lisätietoja voi tarvittaessa tiedustella myös Lapin aluetoimiston

asiakaspalvelusta (lapinaluetoimisto@mil.fi, 0299 455 118).

 

 

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Matti Ruotsalainen

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus nimeää:
- tervehdyksen esittäjän kutsuntatilaisuuksiin13. ja 14.11.
- jäsenet kutsuntalautakuntiin (2kpl) ja heille varajäsenet                              - Kutsuntatilaisuus ja tarjoilut järjestetään yhteistyössä Kemin seurakunnan kanssa
- Kutsuntojen yhteydessä olevaan keskusteluun valmiusasioista osallistuu kaupunginjohtaja, valmiuspäällikkö, hallinto- ja kehitysjohtaja sekä  tilapalvelupäällikkö.

 

Päätös Kaupunginhallitus päätti:

-nimetä tervehdyksen esittäjäksi kutsuntatilaisuuksiin 13.11 ja 14.11 valtuuston puheenjohtaja Reijo Viitalan, varalle Teija Jestilän.

-nimetä kutsuntalautakuntiin Tuire Kourulan (varajäseneksi Päivi Koskelan) ja Raimo Keskikallion (varajäseneksi Aimo Tervahaudan).

-Kutsuntatilaisuus ja tarjoilut järjestetään yhteistyössä Kemin seurakunnan kanssa

- Kutsuntojen yhteydessä olevaan keskusteluun valmiusasioista osallistuu kaupunginjohtaja, valmiuspäällikkö, hallinto- ja kehitysjohtaja sekä  tilapalvelupäällikkö.