Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kemin kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kemi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kemi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 13.05.2024/Pykälä 168


1 Kemin kaupungin etätyöohje 1.8.2022 lukien

 

Kemin kaupungin etätyöohje

 

Työsuojelu- ja yhteistyötoimikunta 02.06.2022 § 23 

 

 

Valmistelu Henkilöstöpäällikkö Jani Koskela

 

Etätyö on normaalien työhön kuuluvien tehtävien tekemistä itse valitussa paikassa työnantajan tilojen ulkopuolella. Etätyö perustuu luottamukseen esihenkilön, etätyötä tekevän henkilön ja muun työyhteisön kesken.

Etätyö tuo myös joustoa työelämään, sillä sen avulla voidaan ottaa huomioon työntekijöiden erilaisia, esimerkiksi työtehtäviin tai asuinpaikkaan liittyviä tarpeita.

Etätyön ehdoista on sovittu EU:ssa etätyötä koskevalla puitesopimuksella. Sopimus luo raamit, joiden puitteissa työnantaja ja etätyöntekijät voivat sopia etätyön tekemisestä sekä julkisella että yksityisellä sektorilla. Lisäksi työmarkkinajärjestöt ovat laatineet luettelon asioista, jotka on otettava huomioon etätyöstä sovittaessa. Sitä käytetään yhdessä puitesopimuksen kanssa. Kemin kaupungin etätyöohje on valmisteltu perehtymällä em. dokumentteihin sekä muiden kaupunkien ja kuntien vastaaviin ohjeisiin. Liitteenä etätyöohje 1.8.2022 alkaen.

 

Esittelijä Henkilöstöpäällikkö Jani Koskela

 

Päätösehdotus Työsuojelu- ja yhteistyötoimikunta hyväksyy edellä mainitun ohjeen ja lähettää sen edelleen kaupunginhallitukselle hyväksyttäväksi.

 

Päätös Työsuojelu- ja yhteistyötoimikunta hyväksyi edellä mainitun ohjeen ja lähettää sen edelleen kaupunginhallitukselle hyväksyttäväksi.

 

 

Kaupunginhallitus 20.06.2022 § 194 

 

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Matti Ruotsalainen

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus hyväksyy kaupungin uuden etätyöohjeen

 

Päätös Kaupunginhallitus hyväksyi kaupungin uuden etätyöohjeen.

Kaupunginhallitus edellytti, että etätyön käytöstä tuodaan raportti kaupunginhallitukselle joulukuussa 2022.

 

 

Työsuojelu- ja yhteistyötoimikunta 06.05.2024 § 12 

 

 

Valmistelu Henkilöstöpäällikkö Jani Koskela

 

Etätyöohjeeseen on tarkennettu etätyön suorittamisen paikkaa.

päivitetty etätyöohje liitteenä.

 

 

Esittelijä Henkilöstöpäällikkö Jani Koskela

 

Päätösehdotus Työsuojelu- ja yhteistyötoimikunta hyväksyy edellä mainitun etätyöohjeen tarkennuksen.

 

Päätös Työsuojelu- ja yhteistyötoimikunta hyväksyi edellä mainitun etätyöohjeen tarkennuksen ja lähettää sen edelleen tiedoksi kaupunginhallitukselle.

 

 

 

 

 

Kaupunginhallitus 13.05.2024 § 168 

301/00.01.01/2022 

   

 

 

Valmistelu 

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Matti Ruotsalainen

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus hyväksyy etätyöohjeen päivittämisen 

 

Päätös Henkilöstöpäällikkö Jani Koskela esitteli asiaa kokouksessa.

Kaupunginhallitus hyväksyi etätyöohjeen päivittämisen.