Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kemin kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kemi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kemi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 10.06.2024/Pykälä 50



 

Kemin kaupungin vuoden 2023 tilinpäätös, tilintarkastuskertomus ja vastuuvapauden myöntäminen tilivelvollisille

 

Kaupunginhallitus 25.03.2024 § 108 

 

 

Valmistelu Talouspalvelut, talouspäällikkö Katri Heberg

 

Kuntalaki 410/2015

---

Kuntalain 113 §

Tilinpäätös

Kunnan tilikausi on kalenterivuosi. Kunnanhallituksen on laadittava tilikaudelta tilinpäätös tilikautta seuraavan vuoden maaliskuun loppuun mennessä ja annettava se tilintarkastajien tarkastettavaksi. Tilintarkastajien on tarkastettava tilinpäätös toukokuun loppuun mennessä. Kunnanhallituksen on saatettava tilinpäätös tilintarkastuksen jälkeen valtuuston käsiteltäväksi. Valtuuston on käsiteltävä tilinpäätös kesäkuun loppuun mennessä.
---
Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet sekä kunnanjohtaja tai pormestari.

Kuntalain 114 §
Konsernitilinpäätös

Kunnan, joka tytäryhteisöineen muodostaa kuntakonsernin, tulee laatia ja sisällyttää tilinpäätökseensä konsernitilinpäätös. Konsernitilinpäätös tulee laatia samalta päivältä kuin kunnan tilinpäätös.

Konsernitilinpäätös laaditaan konserniyhteisöjen taseiden ja tuloslaskelmien sekä niiden liitetietojen yhdistelmänä. Konsernitilinpäätökseen sisällytetään lisäksi konsernin rahoituslaskelma, jossa annetaan selvitys kuntakonsernin varojen hankinnasta ja niiden käytöstä tilikauden aikana.
---
Kuntalain 115 §
Toimintakertomus
---
Jos kunnan taseessa on kattamatonta alijäämää, toimintakertomuksessa on esitettävä selvitys talouden tasapainotuksen toteutumisesta tilikaudella sekä voimassa olevan taloussuunnitelman riittävyydestä talouden tasapainottamiseksi.

Kunnanhallituksen on toimintakertomuksessa tehtävä esitys tilikauden tuloksen käsittelystä.
---

Kaupunginhallituksen esitys tilikauden tuloksen käsittelystä sisältyy toiminta- kertomukseen.

Tilintarkastuskertomus ja tarkastuslautakunnan arviointikertomus annetaan erillisinä asiakirjoina kaupunginvaltuustolle tilinpäätöksen käsittelyn yhteydessä.

 

  Tilikauden ylijäämä on 7 566 521,31. Ylijäämä esitetään kirjattavaksi taseen omaan pääomaan tilikauden yli-/-alijäämätilille.

Tarkemmat tiedot toiminnan ja talouden toteutumisesta sekä kaupungin rahoitusaseman ja varallisuuden kehittymisestä vuonna 2023 on esitetty tilinpäätösasiakirjoissa.

(Talouspalvelujen laatima vuoden 2023 tilinpäätös liitteenä.)

 

  Henkilöstöpalvelujen laatima vuoden 2023 henkilöstöraportti liitteenä.

   

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Matti Ruotsalainen

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää:
- hyväksyä tilinpäätöksen tässä vaiheessa esitetyt luvut
- tilikauden ylijäämä 7 566 521,31 €  esitetään kirjattavaksi taseen omaan pääomaan tilikauden yli-/alijäämätilille
- jättää tilinpäätöksen tilintarkastajien tarkastettavaksi
- saattaa tilinpäätöksen tarkastuslautakunnan valmistelun jälkeen edelleen kaupunginvaltuuston käsiteltäväksi
- hyväksyä ja allekirjoittaa tilinpäätöksen.

Kaupunginhallitus antaa valmistelijoille oikeuden tehdä toimintakertomukseen teknisluonteisia korjauksia, muutoksia ja täydennyksiä sekä tilintarkastajan vaatimia selvityksiä ennen kaupunginvaltuuston käsittelyä.

 

Päätös Talouspäällikkö Katri Heberg ja henkilöstöpäällikkö Jani Koskela esittelivät tilinpäätöksen ja henkilöstötilinpäätöksen vuodelle 2023.

Kaupunginhallitus päätti tulevina vuosina sisällyttää osaamisen kehittämisen toimintamallin ja koulutussuunnitelman osaksi tilinpäätöstä.

Kaupunginhallitus päätti:
- hyväksyä tilinpäätöksen tässä vaiheessa esitetyt luvut
- tilikauden ylijäämä 7 566 521,31 €  esitetään kirjattavaksi taseen omaan pääomaan tilikauden yli-/alijäämätilille
- jättää tilinpäätöksen tilintarkastajien tarkastettavaksi
- saattaa tilinpäätöksen tarkastuslautakunnan valmistelun jälkeen edelleen kaupunginvaltuuston käsiteltäväksi
- hyväksyä ja allekirjoittaa tilinpäätöksen.

Kaupunginhallitus päätti antaa valmistelijoille oikeuden tehdä toimintakertomukseen teknisluonteisia korjauksia, muutoksia ja täydennyksiä sekä tilintarkastajan vaatimia selvityksiä ennen kaupunginvaltuuston käsittelyä.

 

 

Tarkastuslautakunta 24.04.2024 § 21 

 

 

Valmistelu Kaupunkitarkastaja Maria Vaittinen puh. 040 184 1970

 

 Kaupunginhallitus on käsitellyt Tilinpäätöstä 2023 kokouksessaan 25.3.2024 § 108 ja saattanut tilinpäätöksen tarkastaslautakunnan arvioitavaksi. Tarkastuslautakunta arvioi Kuntalain 121 §:n ja arviointiohjelmansa mukaan talousarviossa asetettujen toiminnan ja talouden tavoitteiden toteutumista kaupungin ja konsernin osalta.

 

 Talouspäällikkö Katri Heberg esittelee vuoden 2023 tilinpäätöksen. Materiaali on jaettu sähköisesti lautakunnan jäsenille. (Toimintakertomus ja tilinpäätös 2023 on liitteenä.)

 

Esittelijä Kaupunkitarkastaja Maria Vaittinen

 

Päätösehdotus Tarkastuslautakunta merkitsee esittelyn tiedoksi.

 

Päätös Talouspäällikkö Katri Heberg esitteli vuoden 2023 tilinpäätöksen.
Tarkastuslautakunta merkitsi esittelyn tiedoksi.
Katri Heberg poistui kokouksesta kello 14.37.

 

 

Tarkastuslautakunta 29.05.2024 § 31 

 

 

 

Valmistelu Kaupunkitarkastaja Maria Vaittinen puh. 040 184 1970

 

Tarkastuslautakunta on kuullut talouspäällikön esittelyn tilinpäätöksestä 24.4.2024 § 21. Tämän jälkeen tilinpäätökseen on tehty korjauksia konsernin lukujen osalta. Muutokset koskivat tarkentavia kirjauksia sosiaali- ja terveyspalvelukuntayhtymien osalta hyvinvointialueuudistuksen liittyen. Konsernintilinpäätökseen tehdyt korjaukset eivät vaikuta kaupungin tilinpäätöslukuihin.

 

Tarkastuslautakunta on perehtynyt tilinpäätökseen ja arvioinut Kuntalain 121 §:n ja arviointiohjelmansa mukaan talousarviossa asetettujen toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden toteutumista.

 

Kemin kaupungin tilintarkastaja Heidi Hyry on tarkastanut vuoden 2023 tilinpäätöksen. Tilintarkastaja esittää tilintarkastuskertomuksessaan, että tilinpäätös voidaan hyväksyä ja vastuuvapaus myöntää toimielinten jäsenille ja tehtäväalueiden johtaville viranhaltijoille tilikaudelta 1.1.-31.12.2023. Tarkastuslautakunta kuulee tilintarkastaja Heidi Hyry esittelyn vuoden 2023 tilintarkastuksesta.

 

Toimintakertomus ja tilinpäätös 2023 liitteenä.

Tilintarkastuskertomus 2023 liitteenä.

Johdon vahvistusilmoitus 2023 liitteenä.

Henkilöstöraportti 2023 liittenä.

 

Esittelijä Kaupunkitarkastaja Maria Vaittinen

 

Päätösehdotus Tarkastuslautakunta päättää
1. merkitä tilintarkastuskertomuksen tiedoksi ja lähettää sen edelleen valtuustolle tiedoksi;
2. esittää kaupunginvaltuustolle, että se hyväksyy vuoden 2023 tilinpäätöksen;
3. esittää kaupunginvaltuustolle, että se myöntää vastuuvapauden tilivelvollisille tilikaudelta 1.1. - 31.12.2023.

 

Päätös Tilintarkastaja Heidi Hyry esitteli vuoden 2023 tilintarkastuksen.

Tarkastuslautakunta päätti:
1. merkitä tilintarkastuskertomuksen tiedoksi ja lähettää sen edelleen valtuustolle tiedoksi;
2. esittää kaupunginvaltuustolle, että se hyväksyy vuoden 2023 tilinpäätöksen;
3. esittää kaupunginvaltuustolle, että se myöntää vastuuvapauden tilivelvollisille tilikaudelta 1.1. - 31.12.2023.

 

 

Kaupunginvaltuusto 10.06.2024 § 50 

92/02.06.01.04/2024 

   

 

Päätösehdotus Kaupunginvaltuusto päättää
1. merkitä tilintarkastuskertomuksen tiedoksi;
2. hyväksyä vuoden 2023 tilinpäätöksen;
3. myöntää vastuuvapauden tilivelvollisille tilikaudelta 1.1. - 31.12.2023.

 

Päätös Talouspäällikkö Katri Heberg ja henkilöstöpäällikkö selostivat asiaa kokouksessa.

Minna Laitila ja Raimo Keskikallio esittivät, että korjataan valtuutettujen puoluetiedot toimintakertomukseen oikein. Valtuusto hyväksyi Laitilan ja Keskikallion esittämän korjauksen yksimielisesti.

Kaupunginvaltuusto
1. merkitsi tilintarkastuskertomuksen tiedoksi;
2. hyväksyi vuoden 2023 tilinpäätöksen;
3. myönsi vastuuvapauden tilivelvollisille tilikaudelta 1.1. - 31.12.2023.