Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kemin kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kemi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kemi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Vammaisneuvosto
Pöytäkirja 24.04.2024/Pykälä 10


 

Järjestöavustusten haku

 

Vammaisneuvosto 24.04.2024 § 10 

40/00.00.01/2022 

   

 

 

 

Esittelijä Puheenjohtaja Jaakko Alamommo

 

Päätösehdotus Hyvinvointilautakunta päättää järjestöavustuksista 18.4.2024. Keskustellaan aiheesta.

 

Päätös Keskusteltiin aiheesta. Käytiin läpi Hyvinvointilautakunnan 18.4.24. pöytäkirja järjestöavustusten osalta. Osa hakijoista oli kokenut avustusten hakemisen edelleen hankalaksi ja sen tekeminen avustusten määrään  nähden tuntui suuritöiseltä. Soittamalla on saanut apua hakemuksen tekemiseen. Hakemuksen tekemistä ollaan ilmeisesti vieläkin helpottamassa esimerkiksi siten että Patentti- ja rekisterihallituksen todistusta yhdistyksen olemassaolosta ei jatkossa enää tarvittaisi.