Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kemin kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kemi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kemi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 16.04.2024 klo 16:00 - 18:10 / Tarkastettu

Pykälä   Otsikko  
121   Laillisuus ja päätösvaltaisuus
122   Pöytäkirjan tarkastus
123   Luettelo vuonna 2023 kunnan asukkaiden tekemien aloitteiden johdosta suoritetuista toimenpiteistä
124   Luettelo vuonna 2023 valtuustoaloitteiden johdosta suoritetuista toimenpiteistä
125   Ympäristötoimialan käyttösuunnitelman 2024 hyväksyminen ja talousarvion 2024 täytäntöönpano-ohje
126   Kassalaina-anomus / Karihaaran Karu ry
127   Jukolan myynti
128   Kunniamerkkiehdotukset vuonna 2024. Tietosuojalaki § 29 (hlötunnuksen käsittely)
129   Esitys talouspoliittiselle ministerivaliokunnalle ja kehysriiheen
130   Kuntamarkkinat 2024
131   Edustajan nimeäminen vuosiksi 2023-2025 kaupunkikonsernin tytärosakeyhtiöihin ja osakkuusyhtiöihin sekä muihin yhteisöihin, joissa kaupunki on osakkaana tai jäsenenä
132   Laura Talvensaaren eroilmoitus luottamustoimista
133   Sivutoimi-ilmoitukset ja -luvat
134   Vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan asettaminen / Europarlamenttivaali 2024
135   Kaatuneitten muistopäivä 19.5.2024
136   Meri-Lapin musiikkitoimen kehittämistyöryhmä
137   Meri-Lapin musiikkitoimen yhteislautakunnan selvitys lautakunnan työskentelystä vuosilta 2021-2023 sekä selvitys ohjeistusten noudattamisesta
138   Kokoomuksen valtuustoryhmän aloite toimintatavoista
139   Kaupunginvaltuuston kokouksen päätöksen toimeenpano / Siirtolapuutarhan (Leukala) asemakaavamuutos Kuivanuoron kaupunginosassa
140   Kaupunginvaltuuston kokouksen päätöksen toimeenpano / Kassalaina-anomus / Veitsiluodon Järjestöyhdistys ry
141   Tiedoksi saatettavat
142   Kaupunginhallitukselle saapuneet pöytäkirjat
143   Vireillä olevia ajankohtaisia asioita

Osallistuja Tehtävä
Tiitinen Pekka Puheenjohtaja
Kourula Tuire 2. varapuheenjohtaja
Huusko Kalle 3. varapuheenjohtaja
Keskikallio Raimo Jäsen
Koskela Päivi Jäsen
Lescelius Marko Jäsen
Peurasaari Hannu Jäsen
Tervahauta Aimo Jäsen
Aheinen Ritva Varajäsen
Hanhisuanto Kari Varajäsen
Viitala Reijo Valtuuston pj.
Jestilä Teija Valtuuston 1. vpj.
Miettunen Ulla Valtuuston 2. vpj.
Järvelä Viivi Valtuuston 3. vpj.
Ruotsalainen Matti Kaupunginjohtaja
Salmela Essi Kaupunginjuristi

Nähtävilläolo
Yleisessä tietoverkossa
Alkaen 18.04.2024