Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kemin kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kemi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kemi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 06.05.2024/Pykälä 35


1 Talousseuranta 1-3 2024

 

Tammi-maaliskuun 2024 talousseuranta

 

Kaupunginhallitus 29.04.2024 § 146 

 

 

 

 

Valmistelu Talouspalvelut, talouspäällikkö Katri Heberg, p. 040 5121962

 

Tammi-maaliskuun talousseurannan mukaan toimintatuottojen toteutumaprosentti on 23 % ja toimintakulujen 24 %. Toimialajohtajat ovat arvioineet koko vuoden toteutumaa. Keskusvirasto ja elinvoimatoimiala pysyvät arvioiden mukaan budjetissa. Hyvinvointitoimiala arvioi, että toimintakulut tulevat ylittymään lasten ja nuorten palveluissa n. 260 000 euroa. Hallinnosta pystytään kattamaan tästä osa. Ympäristötoimiala arvioi, että vuokratuloja jää saamatta n. 150 000 euroa Laphan irtisanottua vuokrasopimuksia. Myydyistä kiinteistöistä on saatavissa arviolta n. 60 000 euroa säästöä käyttökustannuksista.

 

Verotulot, valtionosuudet sekä rahoitustuotot ja -kulut toteutunevat arvioidun mukaisina. Tilinpäätösennusteen mukaan vuosikatteeksi tulisi 4,741 miljoonaa euroa ja tilikauden tulokseksi -0,359 miljoonaa euroa eli 0,45 miljoonaa euroa vähemmän kuin budjetissa. Lisäksi tulee huomioida, että kevään 2024 lakkojen vaikutukset sekä tuotantoseisokit tulevat näkymään konserniyhtiöiden tuloksissa niiden kautta myös kaupungin tulosta heikentävästi.

 

Liitteenä tammi-maaliskuun talousseuranta ja laina- ja takausraportti.

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Matti Ruotsalainen

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus merkitsee tammi-maaliskuun seurannan tiedoksi ja esittää sen kaupunginvaltuustolle tiedoksi sekä pyytää suunnitelman toimialoilta mahdollisen alijäämän kattamisesta seuraavaan talousseurantaan..

 

Päätös Kimmo Heikka, Kaisa Rauvala, Risto Pöykiö ja Katri Heberg selostivat asiaa kokouksessa.

Kaupunginhallitus päätti merkitä tammi-maaliskuun seurannan tiedoksi ja esittää sen kaupunginvaltuustolle tiedoksi sekä pyytää suunnitelman toimialoilta mahdollisen alijäämän kattamisesta seuraavaan talousseurantaan.

 

 

Kaupunginvaltuusto 06.05.2024 § 35 

172/02.02.02/2024 

   

 

Päätösehdotus Kaupunginvaltuusto päättää merkitä tammi-maaliskuun seurannan tiedoksi.

 

Päätös Talouspäällikkö Katri Heberg esitteli asiaa.

Kaupunginvaltuusto merkitsi tammi-maaliskuun seurannan tiedoksi.