Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kemin kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kemi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kemi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Nuorisovaltuusto
Pöytäkirja 13.11.2023/Pykälä 28


 

Nuorten ohjaus - ja palveluverkoston nuorisovaltuuston edustajan nimeäminen

 

Nuorisovaltuusto 13.11.2023 § 28 

169/12.05.00/2022 

   

 

 

Valmistelu Tanja Paaso-Rantala

 

Nuorisolaki 9§ Monialainen yhteistyö

 

Paikallisten viranomaisten monialaisen yhteistyön yleistä suunnittelua ja toimeenpanon kehittämistä varten kunnassa on oltava ohjaus- ja palveluverkosto tai muu vastaava yhteistyöryhmä, jonka kohderyhmänä ovat kaikki kunnassa asuvat nuoret. Verkosto ei käsittele yksittäistä nuorta koskevia asioita.

 

Verkoston tai muun vastaavan yhteistyöryhmän tehtävänä on:

 

1) koota tietoja nuorten kasvu- ja elinoloista sekä arvioida niiden pohjalta nuorten tilannetta paikallisen päätöksenteon ja suunnitelmien tueksi;

 

 2) edistää nuorille suunnattujen palvelujen yhteensovittamista, yhteisiä menettelytapoja nuoren palveluihin ohjaamisessa sekä tiedonvaihdon sujuvuutta;

 

3) edistää yhteistyötä nuorisotoiminnan toteutumiseksi

 

Seuraava Kemin nuorten ohjaus- ja palveluverkoston kokous on 29.11.2023.

 

Esittelijä Puheenjohtaja

 

Päätösehdotus Aiemmin nuorisovaltuuston edustajina nuorten ohjaus - ja palveluverkostossa on toiminut Tuomas Paananen ja Jonne Kehusmaa.

Uuden kauden myötä valitaan uudet nuorisovaltuuston edustajat verkostoon.

 

Päätös Nuorisovaltuuston jäseninä nuorten ohjaus - ja palveluverkostossa ovat jatkossa Sunna Miettunen ja Sara Ylimartimo.