Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kemin kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kemi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kemi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 02.10.2023/Pykälä 87


 

Konserniraportti

 

Konserni- ja suunnittelujaosto 19.09.2023 § 39 

 

 

Valmistelu Teknologiakylän käyttöaste on korkea 98 %. Toimitilojen ja kokoustilojen osalta on onnistuttu luomaa vetovoimainen ympäristö. Kokonaispalveluna tarjotaan verkostolle hyvää asiakaspalvelua. Teknologiakylän taloustilanne on hyvä.

 

Kemin Energia ja Vesi Oy:n osalta voimakkaasti kohonneet

polttoainekustannukset heikentävät kaukolämpöliiketoiminnan tulosta.

Kannattavuuden palauttaminen edellyttää asiakashinnan korottamista.

Sähkön käyttö on ollut tämän vuoden n. 7 % laskussa. Viime vuoden

sähkönsäästökampanjan aikana käyttöön otetut säästötoimet näyttävät

jääneen ainakin joiltakin osin pysyviksi. Lämmönsiirrinasema Metsä Fibren

uudelle biotuotetehtaalle valmistuu loppuvuoden aikana. Sähkö- ja

vesijohtoverkoston korvausinvestointeja jatketaan noin 1,6 milj. eurolla

vuosittain molemmissa liiketoiminnoissa. Uuden jätevedenpuhdistamon

yleissuunnittelu käynnistyy loppuvuonna 2023.

 

Kemin Matkailu Oy pyrkii vahvistamaan tunnettavuuttaan kokous- ja

tapahtumatalona sekä vahvistaa risteilyliikennetoimintaa keskittymällä

myyntipalveluiden ja markkinoiden kehittämiseen. Vuoden 2023 osalta

taloustilanne näyttää hyvältä.

 

Kemin Satama Oy:n ruoppaus- ja laituri-investoinnit toteutuvat

aikataulussa. Uudistuksen myötä 12 metrin väyläsyvyys on kaikilta osin

käytettävissä viimeistään lokakuussa 2023. CEF-rahoituksen ehtoja

noudatettu, yhteishakemuksen toisen edunsaajan, Väyläviraston

toivomuksesta haetaan vuoden lisäaika investoinnin toteutukselle.

Satamajäänmurron ja hinauspalveluiden sopimus vuoden 2029 kesään asti

saavutettu. Strategian2030 jalkautus etenee. Talouden toteumassa näkyy

rahoituskulujen kasvu johtuen korkojen noususta. Poistot 2023 jäävät

budjetoitua pienemmäksi, koska uuden investoinnit poistot jäävät vain noin

30 %:iin täyden vuoden poistomäärästä.

 

Kiinteistö Oy Itätuuli keskittyy asuntokannan parantamiseen ja tason

nostamiseen. Suurempia investointeja ovat Ouluntie 21 ikkunaremontti,

Jussapäkinkatu 1 ja Oklaholmankatu 5 & 9 purku-urakat. Taloustoteuma

on talousarvion mukainen.

 

Kemin Keilatalo Oy:n toiminta on 1.5.2023 alkaen hyvin minimaalista.

Henkilöstö lomautettu pl. toimitusjohtaja, joka hoitaa sovitut ostopalvelut ja

uuden liikuntahallin valmistelun. Taloustilanne kehittynyt parempaan

suuntaan, mutta tilinpäätösennuste on hieman alijäämäinen n. -27 000

euroa.

 

 

Digipolis Oy tukee Metsä Fibren biotuotetehtaan ympärille rakentuvan pk

yrityskentän laajenemista. Tavoitteena on teollisuuspalveluiden

kilpailukyvyn ja kasvun vahvistaminen digitaali-, automaatio- ja

robotiikkaratkaisuilla (Industry 4.0). Koulutus-, tutkimus- ja

kehittämisyhteistyötä jatketaan Lapin amkin ja ammattiopisto Lappian

kanssa.

 

Perämeren Jäähalli Oy:n käyttöaste on hyvällä tasolla ja liikevaihto vakaa.

Tavoitteena jatkaa jääurheilukautta huhtikuun loppuun asti. Hallinnossa

tehty ratkaisuja, joilla kuluja saadaan pienemmäksi. Henkilöstökulut

pienenevät loppuvuotta kohti, mutta ylittävät silti talousarvion.

Investointitarpeiden kartoitus on menossa.

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Matti Ruotsalainen

 

Päätösehdotus Konserni-ja suunnittelujaosto merkitsee konserniraportin tiedokseen ja saattaa sen edelleen kaupunginhallituksen ja valtuuston tietoon.

 

Päätös Kaupunkitarkastaja Maria Vaittinen selosti asiaa kokouksessa.

Konserni-ja suunnittelujaosto merkitsi konserniraportin tiedokseen ja saattaa sen edelleen kaupunginhallituksen ja valtuuston tietoon

 

 

Kaupunginhallitus 25.09.2023 § 284 

 

 

Valmistelu 

 

 

Esittelijä Puheenjohtaja Pekka Tiitinen

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus merkitsee konserniraportin tiedokseen ja saattaa sen edelleen valtuuston tietoon.

 

Päätös Marja-Leena Laitinen, Viivi Järvelä, Ulla Miettunen, Reijo Viitala, Ritva Aheinen ja Matti Ruotsalainen ilmoittivat esteellisyytensä (yhteisöjäävejä) asian käsittelyyn, ja poistuivat kokoushuoneesta asian käsittelyn ajaksi.

Tämän pykälän esittelijänä toimi kaupunginhallituksen puheenjohtaja Pekka Tiitinen.

Kaupunginhallitus kuuli kaupunkitarkastaja Maria Vaittisen selostuksen asiasta.

Kaupunginhallitus päätti pyytää Kemin Vesi ja Energia Oy:ltä selvityksen Kemijoen Sähkövoima Oy:n osakkeiden tuotosta ja sisältyykö se esitettyyn talouslaskelmaan.

Kaupunginhallitus ohjeistaa konserniyhtiöitä toimittamaan konserniraporttiin tarvittavat taloustiedot kaupunkitarkastajalle viipymättä, viimeistään kuukauden kuluttua hänen pyynnöstään.

Kaupunginhallitus merkitsi konserniraportin tiedokseen ja saattaa sen edelleen valtuuston tietoon.

 

 

Kaupunginvaltuusto 02.10.2023 § 87 

458/02.02.02/2023 

   

 

Päätösehdotus Kaupunginvaltuusto päättää merkitä konserniraportin tiedoksi.

 

Päätös Valtuutettu Jukka Kunnari esitti, että vuoden toisen konserniraportin esittelyn yhteyteen kutsutaan konserniyhtiöiden toimitusjohtajat kuultavaksi valtuuston kokoukseen. Kaupunginvaltuusto hyväksyi ehdotuksen yksimielisesti.

Kaupunginvaltuusto hyväksyi päätösehdotuksen.