Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kemin kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kemi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kemi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tarkastuslautakunta
Pöytäkirja 06.06.2023/Pykälä 42

Tarkastuslautakunnan Arviointikertomus vuodelta 2022

Tarkastuslautakunta 26.04.2023 § 32 

Valmistelu Kaupunkitarkastaja Maria Vaittinen puh. 040 284 1970

Kuntalain 121 §:n mukaan valtuusto asettaa tarkastuslautakunnan hallinnon ja talouden tarkastuksen sekä arvioinnin järjestämistä varten.

Tarkastuslautakunnan tehtävänä on:

 1) valmistella valtuuston päätettävät hallinnon ja talouden tarkastusta koskevat asiat;

 2) arvioida, ovatko valtuuston asettamat toiminnan ja talouden tavoitteet

 kunnassa ja kuntakonsernissa toteutuneet ja onko toiminta järjestetty

 tuloksellisella ja tarkoituksenmukaisella tavalla;

 3) arvioida talouden tasapainotuksen toteutumista tilikaudella sekä voimassa olevan taloussuunnitelman riittävyyttä, jos kunnan taseessa on kattamatonta alijäämää;

 4) huolehtia kunnan ja sen tytäryhteisöjen tarkastuksen yhteensovittamisesta;

 5) valvoa 84 §:ssä säädetyn sidonnaisuuksien ilmoittamisvelvollisuuden

 noudattamista ja saattaa ilmoitukset valtuustolle tiedoksi;

 6) valmistella kunnanhallitukselle esitys tehtäviään koskeviksi hallintosäännön määräyksiksi sekä arvioinnin ja tarkastuksen talousarvioksi.

Tarkastuslautakunta laatii arviointisuunnitelman ja antaa valtuustolle kultakin vuodelta arviointikertomuksen, jossa esitetään arvioinnin tulokset. Arviointikertomus käsitellään valtuustossa tilinpäätöksen yhteydessä.

Arviointikertomuspohja on tarkastuslautakunnan sähköisessä työtilassa ja sitä on työstetty yhdessä työpajamuotoisesti.

Esittelijä Kaupunkitarkastaja Maria Vaittinen

Päätösehdotus Tarkastuslautakunta valmistelee vuoden 2022 arviointikertomusta.

Päätös Arviointikertomuksen valmistelu on aloitettu tarkastuslautakunnan jäsenten ja kaupunkitarkastajan yhteisissä työpajoissa.

Pykälän käsittely keskeytettiin klo 14.57-15.28, jolloin käsiteltiin pykälä 31 Tilinpäätöksen esittely.

Aki Pyykkö poistui kokouksesta klo 15.34.

Tarkastuslautakunta valmisteli vuoden 2022 arviointikertomusta.

Tarkastuslautakunta 17.05.2023 § 36 

Valmistelu Kaupunkitarkastaja Maria Vaittinen

Tarkastuslautakunta on työstänyt arviointikertomusta työpajoissa 14.4., 18.4., 19.4., 25.4., 3.5. ja 5.5. Tarkastuslautakunta käy läpi arviointikertomuksen valmistelun ajankohtaisen tilanteen.

Esittelijä Kaupunkitarkastaja Maria Vaittinen

Päätösehdotus Tarkastuslautakunta valmistelee vuoden 2022 arviointikertomusta.

Päätös Tarkastuslautakunta valmisteli vuoden 2022 arviointikertomusta.

Tarkastuslautakunta 31.05.2023 § 41 

Valmistelu Kaupunkitarkastaja Maria Vaittinen

Tarkastuslautakunta käy läpi arviointikertomuksen valmistelun ajankohtaisen tilanteen.

Esittelijä Kaupunkitarkastaja Maria Vaittinen

Päätösehdotus Tarkastuslautakunta valmistelee vuoden 2022 arviointikertomusta.

Päätös Tarkastuslautakunta valmisteli vuoden 2022 arviointikertomusta.

Tarkastuslautakunta 06.06.2023 § 42 

191/00.03.00/2023 

Valmistelu Kaupunkitarkastaja Maria Vaittinen

Tarkastuslautakunnan tehtävänä on kuntalain 121 §:n mukaan arvioida, ovatko valtuuston asettamat toiminnan ja talouden tavoitteet kunnassa ja kuntakonsernissa toteutuneet ja onko toiminta järjestetty tuloksellisella ja tarkoituksenmukaisella tavalla. Tarkastuslautakunta laatii arviointisuunnitelman ja antaa valtuustolle kultakin vuodelta arviointikertomuksen, jossa esitetään arvioinnin tulokset. Arviointikertomus käsitellään valtuustossa tilinpäätöksen yhteydessä.

Esittelijä Kaupunkitarkastaja Maria Vaittinen

Päätösehdotus Tarkastuslautakunta päättää hyväksyä ja allekirjoittaa Arviointikertomuksen vuodelta 2022.

Lisäksi tarkastuslautakunta esittää, että
1) kaupunginvaltuusto merkitsee tiedoksi arviointikertomuksen vuodelta 2022
2) kaupunginvaltuusto lähettää arviointikertomuksen edelleen kaupunginhallitukselle toimenpiteitä varten
3) kaupunginhallitus laatii vastineen arviointikertomukseen syyskuun loppuun mennessä.

Päätös Tarkastuslautakunta päätti hyväksyä ja allekirjoittaa arviointikertomuksen vuodelta 2022.

Lisäksi tarkastuslautakunta päätti esittää, että