Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kemin kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kemi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kemi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 12.06.2023/Pykälä 60


 

Valtuutettu Harri Pullolan ja kolmen muun valtuutetun aloite liikennevalojen ohjauksen kehittämisestä sujuvammaksi

 

Kaupunginvaltuusto 27.02.2023 § 24 

 

 

 

Valtuutettu Hannu Peurasaari esitti seuraavan aloitteen:

 

Aloite liikennevalojen ohjauksen kehittämisestä sujuvammaksi

 

Aloite koskee Kemin kuutta valo-ohjattua risteystä ja niiden toiminnan parantamista ilta -ja yöaikaan. Taksin ammattikuljettaja voi havaita että ilta- ja yöaikana ja huomattavan vähäisen liikennemäärän olosuhteissa noiden risteysten liikennevalot eivät toimi asianmukaisesti ja sujuvasti.

Keminmaassa ja Torniossa liikennevalot toimivat moitteetta reagoiden lähestyvään autoon ja vaihtaen vihreän linjan. Turhat jarrutukset, pysähdys ja kiihdytys jälleen ajonopeuteen jäävät pois (luonto kiittää?) nimenomaan ilta- ja yöaikana, jolloin liikenne on tosi vähäistä. Kemissä asia on toisin. Esim. Asemakadun ja Pohjoisrantakadun sekä Asemakadun ja Meripuistokadun liikennevalot ovat jumissa yöaikaan. Vihreä linja palaa juuri niihin suuntiin, josta ketään ei tule. Esim. Tokmannin ja Lidlin suunnalta ei tule liikennettä, koska kaupat ovat kiinni yöllä.

 

Hahtisaarenkadun ja Lehtokadun risteyksen liikennevalojen paloaikaa on jatkettu varhaisaamun kello kolmeen asti, mutta minkä vuoksi. Taksinkuljettajan tuodessa asiakasta yökoneelta lentoasemalta Scandiciin molemmat ihailevat pitkään Kemiä tyhjässä valoristeyksessä ennen kuin matka hotellille voi jatkua. Aikaisemmin valot vilkkuivat keltaista jo yhdentoista aikaan illalla. Ennen Metsä Fibren kuljetuksia risteyksen valot pelasivat reagoiden liikennevirtaan, mutta eivät enää. Samoin Sauvonväylän ja Kivikonkadun liikennevalot ovat yöaikaan täysin jumissa. Molemmissa risteyksissä palaa punaiset pitkän aikaa, vaikka muilta suunnilta ei ole tulossa ajoneuvoja. Sujuvasta liikenteestä ei voida puhua etenkään ilta- ja yöaikaan. Kysyttäessä asiaa poliisilta he ovat kertoneet, että liikennevaloissa ei ole sensoreita. Liikennevalojen toiminta tulisi saada sujuvammaksi.

 

Päätös Aloite lähetettiin kaupunginhallitukselle tarvittavia toimenpiteitä varten.

 

 

Kaupunginhallitus 13.03.2023 § 82 

 

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Matti Ruotsalainen

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus lähettää aloitteen ympäristötoimialalle toimenpiteitä varten.

 

Päätös Kaupunginhallitus päätti lähettää aloitteen ympäristötoimialalle toimenpiteitä varten.

 

 

Ympäristölautakunta 18.04.2023 § 33 

 

 

 

 

Valmistelu Ympäristöjohtaja Mika Grönvall, 3.4.2023

 

Keskustan liikennevaloissa on ollut ongelmia. Liikennevaloristeyksien laitteet ja ohjelmat ovat osin vanhoja. Usein ongelmia on esiintynyt myös tunnistesilmukoissa johtuen routavaurioista. Tammikuussa 2023 vaihdettiin Asemakadun-Hahtisaarenkadun-Sauvonväylän risteykseen uusi liikennevalokoje ja opastimet uusitaan kesällä 2023.

 

Ympäristötoimiala on tilannut liikennevalosuunnitelman, joka valmistuu keväällä 2023. Varsinaiset maastotyöt suoritetaan pääosin kesällä 2023 ja mikäli määräraha ei riitä, niin jatkorahoitusta esitetään vuoden 2024 investointiosioon.

 

Suunnitelmassa on tarkoitus laatia erillisohjelmat eri liikennetilanteisiin ja parantaa ajoneuvojen tunnistamista, jolloin liikenteenohjaus saadaan vastaamaan paremmin fyysistä liikennettä.

 

Esittelijä Ympäristöjohtaja Mika Grönvall

 

Päätösehdotus Lautakunta antaa oheisen lausunnon kaupunginhallitukselle

 

Päätös Lautakunta päätti antaa oheisen lausunnon kaupunginhallitukselle.

 

 

Kaupunginhallitus 08.05.2023 § 157 

 

 

Valmistelu 

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Matti Ruotsalainen

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus antaa oheisen lausunnon ja saattaa sen valtuuston tietoon vastauksena Harri Pullolan ja kolmen muun valtuutetun aloitteeseen liikennevalojen ohjauksen kehittämisestä sujuvammaksi

 

Päätös Kaupunginhallitus päätti antaa oheisen lausunnon ja saattaa sen valtuuston tietoon vastauksena Harri Pullolan ja kolmen muun valtuutetun aloitteeseen liikennevalojen ohjauksen kehittämisestä sujuvammaksi.

 

 

Kaupunginvaltuusto 12.06.2023 § 60 

137/08.00.00/2023 

   

 

Päätösehdotus Kaupunginvaltuusto merkitsee oheisen lausunnon tiedoksi vastauksena Harri Pullolan ja kolmen muun valtuutetun aloitteeseen liikennevalojen ohjauksen kehittämisestä sujuvammaksi.

 

Päätös Kaupunginvaltuusto merkitsi oheisen lausunnon tiedoksi vastauksena Harri Pullolan ja kolmen muun valtuutetun aloitteeseen liikennevalojen ohjauksen kehittämisestä sujuvammaksi.